Haluatko mukaan valmennusryhmään


Voimisteluseuramme valmennusryhmä on avoin kaikille halukkaille. Mukaan tulo ei edellytä erityistä notkeutta, lahjakkuutta eikä valmiita perustaitoja. Se onkin juuri rytmisen voimistelun hyvä puoli. Jokainen lapsi on yksilö ja jokainen voi kokeilla siipiään urheilussa.

Käytäntö on soittanut, että tärkeää on myös:

  1. että vanhemmat ovat valmiit kuljettamaan lasta harjoituksiin 3-4 kertaa viikossa.
  2. että vanhemmat ovat valmiit kannustamaan lastaan, varsinkin alkuvaiheessa.
  3. että lapsi itse haluaa harrastaa rytmistä voimistelua.

Juuri nämä tekijät määrittelevät lapsen mahdollisuudet onnistua treenaamaan valmennusryhmässä, sillä treenejä on paljon, on vaikeita osuuksia ja ohjelmia sekä kilpailuohjelmiin valmistautumisia. Kaikki se vaatii paljon työtä.

Satsaamme paljon siihen, että lapsen taidot kehittyvät. Ja että hän oppii asettamaan itselleen tehtäviä ja tavoittelemaan tuloksia – pyrkimään tavoitteeseensa joka päivä, eikä toimi vain hetken mielijohteesta.

Joka kauden alussa laadimme urheilutapahtumista aikataulun, jonka sovimme henkilökohtaisesti vanhempien kanssa.


Kilpailuihin osallistuminen ei ole valmennusryhmäläisille pakollista.

HUOM!  Jos haluat liittyä valmennusryhmään, ota yhteyttä info@lahdenvoimistelu.fi

Jokaisen urheilijan treenikertojen määrä ja -keston valmentaja päättää erikseen.

Huomio!

Treenit myös järjestetään elokuun aikana.
Tietoja elokuun hinnasta ja elokuun aikataulusta annamme myöhemmin.

Osallistumismaksu syyskaudella on:

kolme kertaa viikossa – 350 Euroa

neljä kertaa viikossa – 400 Euroa

Lue tarkemmin hinnoista ja maksuehdoista täältä

Aikataulut ovat voimassa syyskaudella (02.09-14.12.2024) ja kevätkaudella (06.01-26.04.2025)

Treenipaikat- ja ajat

Tiistai:
Aika: 17:00 – 20:00
Osoite:
Lotilan koulu (liikuntasali)
Vuoksenkatu 9, 15100 Lahti
(Huom!! Poikkeustilanteissa treenit Erstan koulussa (Villähde) klo 16:00-18:00.)

Perjantai:
Aika: 17:00 – 20:00

Osoite:
Erstan koulu (liikuntasali)
Kärrytie 7, 15540 Villähde

Lauantai:
Aika: 11:00 – 14:00

Osoite:
Kannaksen lukio (liikuntasali)
Terijoenkatu 2, 15140 Lahti
 7

Kiitos meidän sponsoreille!